Maanantaina (17. päivä) siis päästiin vihdoin takaisin kouluun sen uuvuttavan loman jälkeen. Oli kerrassaan laiska päivä. Jeroen käytti meitä Martyn laskuun ulkona lounaalla, ihan hirmuhyvät hampparit vedettiin nassuun ! Njam. Kierreltiin vähän kaupunkia, Jeroen näytti missä on museo. Sadekuuro yllätti ja palattiin koululle.
Tsiikailtiin siinä sitten vähän editointihommia ja lähdettiin kotiin. Tottakai silloin alkoi just kaatosade, ja eihän siitä kuivana selvitty... No tähän asti oli ollu kyllä niin hyvä tuuri koulupäivien säiden kanssa, kertaakaan ei oltu sateessa jouduttu polkemaan, niin olihan se jo aikakin.
Tiistaina (18. päivä) mun takki oli edelleen märkä. Ja kengät myös. Katsasteltiin mitä matskua meillä nyt siihen leffaan oikein onkaan, ja mitä vielä tarvitaan. Tehtiin myös suunnitelma, se näytti tältä:
Kuviahan voi klikata isommaksi, jos oikeesti kiinnostaa tietää mitä tuossa lukee.
Enivei, huomattiin että keskiviikkona pitää taas lähteä kuvaamaan. Jeroen järkkäs sen homman Jeffreyn kanssa ja me alettiin etsimään leffaan taustamusaa.
Keskiviikkona (19. päivä) me sitten jatkettiin kuvauksia. Meitä lykästi, sillä artisteilla oli tunnit "meidän locationissa", joten ei niitä tarvinnut erikseen lähteä metsästelemään. Aamupäivä siis vietettiin heidän kanssa. Jos joku luki tuon evil planin, niin tietääkin jo että me vähän haastateltiin heitä. Kysyttiin mitä he tahtovat olla isoina. Inspiraatio tähän kohtaukseen ja sen kuvaustyyliin saatiin MTV:n Made -ohjelmasta (mutta täytyy jo tässä vaiheessa sanoa, että toteutuksesta tuli on hyvin erilainen, eikä muistuta Madea ollenkaan). Saatiin tosi kivoja vastauksia, sekä englanniksi että hollanniksi. Tai no eihän me niitä hollanniksi puhuttuja ymmärretty, mutta luulen että ne on myös kivoja.
Seurattiin myös heidän improvisaatio -tuntia, ja saatiin huomata kuinka hemmetin lahjakkaita ja taitavia he ovatkaan ! Sieltä saatiin myös erittäin hyvää matskua leffaan.
Joskus yhden jälkeen sitten mentiin Popeihin, oli kiva nähdä tuttuja artistipoikia pitkästä aikaa. Haastateltiin siis myös muusikkoja, kysyttiin samat kysymykset. Kuvailtiin rakennuksesta uusia kuvia ulkoa ja sisätiloista. Nyt jo pitäis olla tarpeeksi tavaraa pariin videoon !
Torstai (20. päivä) sitten vietettiin siirtelemällä matskuja koneelle. Yritettiin myös editoida jonkun verran, mutta koska taustamusiikkia ei oltu vieläkään saatu päätettyä (joo, me ollaan turhan tarkkoja tällaisissa asioissa, mutta mitä esim huoneen siivoukseen tulee...) niin se oli kovin hankalaa.
Torstaina alkoi myös ilmat lämpenemään, erittäin jees !
Torstaina myös...
piirsin Tiinan !
... sekä vammailin meidän opettajan kanssa, joka on meitä kymmenen vuotta vanhempi, mutta tuntuu joskus sen verran nuoremmalta. Noh, pojat on poikia...
Toinen osa tulee mahdollisimman pian !
T: Nelli








Ei kommentteja:
Lähetä kommentti